Jos arvokas koru katoaa, ovat hyvät neuvot tarpeen – erityisesti, jos koruun liittyy tunnearvoa. Esimerkiksi vihkisormusta ei oikein voi korvata, vaikka tilalle löytyisikin aivan vastaava sormus. Vihkisormukseen liittyy kuitenkin niin paljon tunnearvoa, ettei sitä voi rahalla korvata. Onhan kyseessä sormus, jonka olet saanut puolisoltasi merkiksi sitoutumisesta. Korujen katoamisen ennalta ehkäisy on tietysti paras tapa estää koruja katoamasta. Tähän auttaa korujen järkevä käyttö sekä huolellinen säilyttäminen.

Mieti missä näit korun viimeksi
910px-Wedding_and_Engagement_Rings_2151px

Kun huomaat korusi kadonneen, kannattaa ensimmäiseksi miettiä, missä ja milloin näit sen viimeksi. Kenties riisuit sormuksesi aloittaessasi valmistaa pullataikinaa. Tällöin sormus saattaa vielä olla samassa paikassa, jonne sen tuolloin jätit. Voi myös olla, että sormus on pudonnut keittiönpöydältä ja vierinyt jonnekin keittiön nurkkaan. Tarkista ensimmäiseksi paikat, joissa muistat viimeksi nähneesi korusi tallessa.

Kalliit korut eivät kuulu kaikkialle

Kannattaa myös muistaa, ettei kalliita koruja kannata kuljettaa joka paikassa mukana. Näin toimiessaan saattaa tulla pelanneeksi elämän uhkapeliä. Matkustaessasi esimerkiksi köyhään maahan, arvokkaat näkyvillä olevat korut saattavat tehdä sinusta houkuttelevan kohteen varkaiden silmissä. Tällöin voit asettaa itsesi todelliseen vaaraan. Omalla elämällään ei kannata pelata uhkapeliä ja uhkapelien pelaaminen kannattaakin jättää niille tarkoitettuihin paikkoihin, kuten suomalainen kasino, jossa on aivan toisenlaiset puitteet uhkapelien pelaamiselle.

Metallinpaljastin voi auttaa haravoimaan aluetta

Jos koru putoaa ulkona ja katoaa jäljettömiin nurmikon syövereihin, kannattaa ottaa esiin metallinpaljastin, jos sellainen vain suinkin kotoa löytyy. Olen itse pelastanut näin useita korujani ja löytänyt samalla roppakaupalla uusia!

Sisareni kadotti kerran kihlasormuksensa puutarhaamme. Sulhaselta meinasi päästä itku, koska hän taisi ajatella, että sisareni suhtautui perin huolettomasti sormukseensa, jonka sulhanen oli hänelle huolella ja rakkaudella valinnut. Onneksi minä tulin avuksi metallinpaljastimeni kanssa ja siskoni sormus löytyi kymmenen minuutin etsinnän jälkeen. Voitte kuvitella, että metallinpaljastimen piipattua sormuksen löytymisen merkiksi sisareni huokaisi helpotuksesta. Siihen koruun oli ladattu niin paljon tunteita, ettei se ollut enää pelkkä koru, vaan se sisälsi lupauksen sitoutumisesta sekä odotuksen yhteisestä elämästä tulevan puolison kanssa.